maanantai 21. syyskuuta 2009

Mätsäilyä koko perheen voimin ja muutamia kuvia...

Eilen, sunnuntaina, lähdettiin koko perheen voimin mätsäilemään Tuusulaan. Ilma oli niin kesäinen, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja hyvä niin, sillä reissu venähti... Ilmoitin pojat kanssani ketkuilemaan ja tiedossa oli jo, että pentuja on lähes 80 osallistumassa, joten pitkä iltapäivä tiedossa. Isäntä jutteli Deelle, että ne varmasti pärjäis, jos menisivät yhdessä. Mä sitten tungin rahat kouraan isännälle ja niin se otti haasteen vastaan ja paineli ilmoittamaan ittensä ja Deen mukaan karkeloihin. =D

Paikalla oli paljon paljon koiria ja teki hyvää olla koko poppoon kera näkemässä sitä vilinää. Muutamat pöhinät päästi sekä Zen että Dee, Elvari muutaman kerran vahti namia (tai mamia) ja ärähti jos vieras tunki "meidän reviirille". Muutoin mä olin todella ylpeä meidän laumasta; ne relas rauhassa kun ei ollu tohinaa ja kun tuttuja saapui moikkaamaan, ne tervehdittiin. Tavattiin taasen Zemin viime viikolla hankkimat ystävät, chihu Panda ja cavalier Dina. Zemi muisti ;) Se tohisteli Panda-pojan ympärillä ja heilutteli tälle häntäänsä ja keikisteli ku vanhalle tutulle. Zemi pääsikin hetkeksi Pandan perheen hoiviin (meidän muiden pörrätessä kehänauhojen sisäpuolella) ja oli ollut kuulemma kiltti poika. =)

Ensinnä oli showmiehemme Elvarin vuoro keikistellä. Poika oli täpsy ja innokas. Seisoi mallikkaasti (vähän sitä piti steppiaskelia ottaa jos ihan tylsäksi kävi), ravasi todella nätisti (showmiehen lailla) sekä antoi tuomarin kopeloida itteään huolella ja hartaasti. Tuomarin tullessa luokse käsi ojossa, Elvarin ollessa pöydällä, tuumas Elvari, et jotain toi nyt haluaa ja mamilla on nami, että mä jotain teen. Niimpä se antoi tuomarille tassupäivää. =D Hih.. Elvari... El-vaavi sai punaisen nauhan "hyvän esiintymisen vuoksi".

Seuraavana vuorossa isäntä ja Dee... =D Mä meinasin, että pistääkö isäntä leikiksi koko hommman, mutta ei. Se seisotti ja juoksutti neitiä kun kokeneempikin kehäketku, vallan asetteli pöydällekin. Ja Deaa nauratti; se tokoseurasi isäntää juoskutuksen ajan, tuijotti tiiviisti namia seisoessaan ja nauroi... Voi elämä se ilopilleri varmaan tuumas, että vedetään nyt isännän tähden parasta showta! Mä olin vallan yllättynyt kuinka hienosti ne meni; Dee meni paremmin varmaan Aten kaa mitä se on mun kaa menny. Punasen nauhan saivat perusteella ;"Kiltti tyttö pöydällä, hyvin koulutettu ja niin hyvin keskittynyt". =D Mä olin aikas tosi ylpee, sekä isusta että Deestä! <3

Elvari ja Dee molemmat olivat siis puanisten kehässä ja Zemi meni tällä välin Pandan perheen hoiviin. Hienosti molemmat keikistelivät loppuun asti. Tuomari tuli vielä paijailemaan, juoksutti ja seisotti. Lopulta valitsi kahdeksan koirakkoa; Elmonteri lähti jatkoon. Kahdeksaa juoksutti ja seisotti ja valkkas neljä loppuun; Elmonteri edelleen mukana. Loppuen lopuksi sijoituksena pun3. Hyvä Elvari! =D Täytyy antaa vielä pisteet Dalmatiankoirat ry:lle; palkinot oli mahtavat; säkki ruokaa (jopa oikeen merkkistä meille), koirankeksejä muutamat kilot, turvaliivi, luita, pokaalit ja ruusukkeet. Oli tosiaan panostettu ainakin niihin.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, oli pikku-herra Zemin vuoro. Poika oli hieno! Ei voi muuta sanoa. Se seisoi kauniisti maassa, pöydällä antoi kopeloida pitkään ja hartaasti (Zenillä oli omasta mielestään menossa namintuijotuskilpailu), juoksi ihan ok. Juoksussa sen nenä tahtoo vaan viistää pitkin maata ja antautua kaikille ihanille hajuille, meidän Macho! Punainen nauha saatiin "5,5kk, joka esiintyy kauniisti" -perusteella. Loppukehiä jouduttiin odottelemaan tovi jos toinen ja meidän poppoo alkoi väsähtää, emäntää myöden. Onneksi meillä oli mukavaa seuraa väliajalla. =) Loppukehissä oli ruuhkaa, kun kaikki 39 punaisen saanutta oli samassa pienessä kehässä. Tuomari juoksutti koiria vielä kahden erissä ja valkkaili sieltä mieleisensä. Me päästiin suuntaamaan kotiin päälle neljän tunnin reissaamisen jälkeen. Olipahan mukava reissu, säineen, tuttuineen ja isännän ja Deen ensiesiintymisineen. =D

Lopuksi tavoillemme uskollisena, laitan tähän syksyistä kuvasatoa. Kuvat otettu Ässä-neitosten kanssa lenkillä. Loput löytyvät http://picasaweb.google.com/Satutuo/KuvailuaHerusissa#

Kaunis poika Elvis


Nättimys Dea


Zemi esittelee uutta kalustoaan...


Sisarukset Tipi ja Zen 5,5kk niin söpösinä


Todellisuus.. ;)


Sisarukset suloisina...


Loppuun ote Dean villistä "pallobaletista"

2 kommenttia:

  1. Onnea taas kerran hienoista ketkuiluista!!! Erityisesti punaisten nauhojen toiselle perintöprinssille Elvikselle<3 Tuleekos Atesta nyt Deedan vakiohandleri??;) Rapsuja koko kolmikolle, hoppas, että nähdään taas pian!!!!

    VastaaPoista
  2. Kuulosti mukavalle tuo teidän match show reissu. Hienoa et sait isännänkin hommiin, yhdessä on hauskempaa reissata!! :)

    Rapsutuksia koiruuksille!

    -Marika-

    VastaaPoista