keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Elkun vuosi alkoi rillutellessa...

Olemme olleet Elkun kanssa agilitysta tauolla viime syyskuun alusta lähtien, kun imppareiden syksyn ryhmiin ei mahduttu. Tai paikkahan ois ollut, mutta niin myöhäisessä iltaryhmässä, ettei se meidän elämänrytmillä ois passannut mitenkään päin. Kevään ryhmään, aikaisempaan iltavuoroon, saimme paikan nyt tammikuusta alkaen.

Voinette uskoa, mikä oli piipityksen (intopinkeen ujelluksen) määrä eilen. Tiptaptiptap kävi Elkun tassut, kun tajusi mitä pääsee puuhaamaan. Mietin jo menomatkalla, kuinka pahasti liitoksistaan pienimies repeää ja repeshän se, mutta onneksi vain aluksi. =D Sitten se keräsi itsensä hommiin. =D

Ryhmä on tehnyt pieniä ratoja, harjoitellen erilaisia ohjauskuvioita. Liki kaikki ryhmäläiset kisaavat jo ykkösissä, meitä lukuunottamatta siis. Mutta siitä viis. Hyvin me sopeuduttiin joukkoon. Aluksi ei meinannut Elvarin pees taas pysyä aloillaan mennään-käskyyn asti, mutta muutamilla muistutteluilla se ihme ja kumma malttoi odottaa. Jei! =D Tämmöisen radan oli kouluttaja suunnitellut (mittasuhteet taitaapi olla vähän pielessä, kun mun muistin varassa mennään).



Rataa tehtiin kahdessa pätkässä. Ensin pätkä 1-11 ja sitten 11-24. Mulla kesti rataantutustumisessa pitkään miettiä ohjaussysteemit kondikseen. Mä sain väännettyä ekalle pätkälle niin valssia ja persjättöä (mun termistökin saattaa olla ihan keturallaan). Yritin valita "rohkeita" linjoja (meille rohkeita) ja luottaa Elkun osaamiseen (vaikkakin pitkän tauon jälkeen). Ja hyvin se meni! Elvis irtoaa hyvin ja kun vaan muistaa selkeästi näyttää minne ollaan menossa ja saa Elkun lukitsemaan oikean esteen, voin mä ite vaikka vähän hypähdelläkin ylimääräisiä hyppelyitä.

Elkku vaatii. Vaatii kimeällä kiekunallaan. Kouluttaja sanoi, että mun pitää hyvin selkeästi ja varmasti ohjata sitä, muuten se turhautuu ja vaatii. "Koira osaa kyllä". Olen samaa mieltä, Elkku on hieno pieni. Ja mä kovasti koitan oppia. Oppia ohjaamaan ja ennenkaikkea oppia luottamaan.

Kepeillä meillä sitten tyssäsi. Mä sohin ja sorkin taas käsineni siellä välissä ja Elkku meni "viuväyviuväy", alku hyvin, keskeltä oikoo. Kouluttaja tuli hätiin; "Meneekö se muiden kanssa?" Annoin nakkeja kouluttajalle, "Menee". Kouluttaja otti Elkun haltuunsa ja näytti miten kepit sen kanssa kuuluu mennä. Kouluttaja antoi "kepi"-käskyn, käveli vieressä, kehui hirvittävästi, "kepi"-käskyä välillä toistellen ja... Elkku pujotteli. Ihan itse. Ilman että kenenkään tarvi sorkkia siellä käsineen. Mä olin samalla kertaa niin ylpeä ja niin nolona. =D Parit kerrat kouluttaja vahvisteli Elkun menoa ja antoi naperon takas mun hoteisiin. Ja me mentiin yhdessä. Elkku osasi, myös mun kanssa. Tehtiin kepit omanaan useampaan otteeseen, jotta mä oppisin vain kulkemaan vierellä. Elkun kulku kepeillä oli tuplaten sujuvampaa, kun mä en hosunut siinä. Mä saatoin köpötellä hiljempaa ja Elkku silti pujotteli eteenpäin, edisti mua. Se siis osaa, mä en. Mun on vain opittava olemaan menemättä sohimaan Elkun tielle. Sisäänmenot ei ole meillä vielä hallussa, joten siinä joutuu/saa avittaa, mutta muuten.

Ja koska mä en osaa kunnolla mennä keppejä "nurjalta" puolelta, niin seuraavana pätkän aloitimme mun ollessa "oikealla" puolella. Kepeiltä laitoin Elkun matkaan hypylle 12, itse takaaleikaten. Elkun hypätessä, aloin jo orientoida sitä hakemaan putkelle. Tämä on Elkun bravuuri (ja kirous). Se löytää putket kyllä vaikka toiselta puolelta kenttää. ;) Putken suuntaan hiukan ohjaten (varmistaen että se todella tiesi minne mennä) ja äkkiä itse hypyn 14 luokse vastaanottamaan putkesta (onnesta pallerona) kipittävää poikaa. Mä en olis millään ehtinyt tota kohtaa tehdä, jollei Elkku hakisi sitä putkea. Nyt vältyin hirvittävältä juoksurumbalta ja sujuvasti pääsimme etenemään. Esteet 16-17-18 tehtiin muutamaan kertaan, kun mä myöhästelin ohjauksen kanssa totaalisesti. Plus huidoin minne sattuu ja väärinpäinhän se Elkku niitä hyppyjä hyppi. =) Loppuradasta selviydyttiin kunnialla. Lopuksi pätkää vielä kertaalleen kokonaan ja kunhan vain muisti omat muuvit pitää kunnossa, niin Elkkukin toimi toivotusti.

Hirvittävän hyvä fiilis jäi kaiken kaikkiaan! Elkku on selkeesti tauon aikana fundeerannut näitä juttuja, prosessoinut niitä mielessään ja nyt se pääsi pätemään tumpelolle emännälleen. ;) Kouluttajan sanoin: "Se on hieno koira!" <3

tiistai 4. tammikuuta 2011

Vuosi mallia 2011

"Uuden vuoden taian teimme,
sen sylissämme ulos veimme.
Tuulen mukana sulle heitimme,
pehmeillä toiveilla hellästi peitimme.
Ettei särkyisi taika,
vaan tulisi onnen aika!"

Niin on taas vuosi vaihtunut. Meillä se vaihtui hyvin rauhallisesti. Päivällä, töiden jälkeen, ehdimme tehdä kunnon lenkin metsässä kolmikon kanssa. Pääsivät vähän purkamaan energiaa ennen kotiin linnoittautumista. Sen siis teimme, myös tänä vuonna. Illalla Elvarilaan saapui kyläilemään pari pikkuvierasta vanhempineen. Kassu-vesseli jäikin sitten siltä kyläreissulta tätilään uuden vuoden viettoon. Kolmen koplan suuri jobi uv:na oli paimentaa 3veetä ja vahtia haukan lailla tämän ripotellessa herkkuja ympäriinsä (ja vähän pureskella puisia junaratapalikoita). Ei pelkoa, että olisi tarvinnut iltaruokaa kolmikolle antaa, Kassu hoiti koirien muonituksen kiitettävästi. =D Tänäkään vuonna ei paukuista tuumanneet mitään Dea ja Nane. Elvis tahtoi alkuillasta ehkä enempi syliin kuin yleensä, mutta illan edetessä sekin malttoi käpertyä lampaantaljalleen nunnumaan. Keskiyöllä katseltiin raketteja kaikki yhdessä. Elviskin tykkäsi väriloistosta ja paukut jäivät sitten noteeraamatta, kun oli kivaa katseltavaa.

Pojat odottelevat kärsivällisesti herkkuja


Mupsut änki soffalle meidän kanssa katselemaan alkuillan valoloistoa


Tämän kuvan myötä toivotamme kaikille hyvää alkanutta vuotta!