maanantai 15. marraskuuta 2010

Marraskuuta

Eletään. Vieläkin. Lunta ehti jo välissä ripautella ja meillä liputettiin talven tulon puolesta, mutta ei se vielä tullut... Muutaman päivän ajan kolmikko nautti lumesta oikein urakalla; siinä piti kieriä ja kiehnätä ja nokkaa työnnellä lumeen. Se oli niistä kivaa se! Sittenpä lumet sulikin jo pois. Uusia lumia odotellessa.

Venttausajalla poppoo saa tyytyä normilenkkeihin ja -touhuihin. Iltojen pimetessä ollaan temputeltu ja aktivointia harrasteltu enempi kotosalla, ulkoaktivointien rajoittuessa lenkkeihin (ainakin viikolla). Tosi-käytössä on olleet niin aktivointipallot, -marsut, kuin -pelitkin. Jokaisella omat suosikkinsa. Kivasti on poppoota saanut väsytettyä normilenkeillä + pikku aivojumpalla. Uusia temppuja olen miettiä pähkännyt, mitä opettaa kolmikolle. Hankaluutensa aiheuttaa se, että temppujen tulisi olla sellaisia, mitkä voisi opettaa kaikkien kolmen hyöriessä jaloissa. Vinkkejä otetaan vastaan. ;)

Aina meillä hihitellään meidän piiloblondille, eli Dealle, joka hurmaa meidät alati iloisella luonteellaan, jolloin älyllä hurmailu jää toissijaiseksi. Mutta uskokaa pois, on siellä ilosolujen seassa muutama järjenhivenkin. Viime perjantaina temputeltiin poppoon kanssa kotosalla, samoja vanhoja temppuja. Ykskaks Dea tarjosi vilkuttamisen (Dean bravuuri) sijaan komeaa two-hands-uppia! Vahinko, tuumas mamma. Mutta nejnej. ;) Muutamien uusintojen jälkeen se oli uskottava, Dea osasi puputuksen alkeet. Voijettä se oli pätevä pikku tyttö! Mistä lie hoksas, sillä me ei olla Dean kanssa puputtelua harjoiteltu. Liekö poikien mallia seurannut?!

Kuva ei ole kummoinen, mutta kassokaas kuin mallikkaasti Dea-neiti temputtaa. =D


Tasapuolisuuden vuoksi myös kuva pätevistä, puputtelevista pojista!


Keskiviikkona taas koirakylpylälle ilta(t)uimaan. Tällä kertaa ElVaavi pääsi matkaan. Ihan käytännön syistä, sainpahan pojan samalla shampoopestyä. Eikä Elkku pöllömmin pulikoinut. Uiminen ei kuulu sen feivöritteihin, mutta aikas mallikkaasti se siihen nähden pulasi. Ei tietoakaan enää räpiköinnistä. Malttia ainakin siis on tullut uimiseen kylpylän myötä. Tulipa Elkku itse jopa rampille tassuja kastelemaan, mutta viimeinen ponnistus veteen...siinä mamman piti auttaa. =)

Viikonloppuna otettiin rennosti. Lauantaina nautittiin (hyvin märistä) metsälenkeistä päiväsaikaan. Näin iltojen pimennyttyä ne valoisat metsälenkit on kortilla ja niimpä niistä nautitaan kaksin verroin, silloin kun niihin on mahdollisuus.

Sunnuntaina lähdettiin Yokotain rallytokotreffeille Kylmälään. Seuraksemme treeneihin ja pikku lenkille saimme Satun, Natin ja Javan sekä yokotaimamma-Sarin, Pertun, Tacon, pikku-Nachon sekä pikku-Pekon. Vauvakuume ei nostanut päätään, vaikka hellanlettasen suloisia pieniä vauveleita matkassa olikin. Liekö syynä se, että meillä asustaa edelleen toisinaan kolme hyvin pentumaista vekaraa...

Sari oli tehnyt meille radan, jonka kävimme läpi jokaisen koiran kanssa kolmeen kertaan. Enempää ei melkeimpä edes kannata ottaa. Eka kiekka menee aina kierroksia laskiessa, toka "the virallisena suorituksena", kolmas palautteluna ja jättekiva-rilutteluna.

Elvarin seuraaminen on petraantunut. Kunhan vain muistaa itse edetä hyyyvin rauhallisesti ja hieman jarrutella pojan menovimmaa. Täpäkkänä se kärkkyilee vieressä ohjeita, mutta seuraamiset menee näin maltillisemmin. Liikkeet Elkulla sujuu hienosti. Dean iloiselle luonteelle tämä laji on kyllä omiaan; neidin seuraaminen on reipasta ja musta ok. Liikkeissä on vielä hiomisen varaa. Nyt mennään täyskäännökset ja sivuilletulot vielä hyvin käsiavusteisesti, mutta kerta kerralta niiden oppiminen vahvistuu. Paikoilla pysyminen, niin istuen kuin maassa ollen, mun kiertäessä, vielä alkutekijöissään. Nanella on malttia, kun se niin tahtoo. Ja useimmiten tahtookin. Joskus kuitenkin hakkukomennus raikaa mamman suorittaessa liian hitaasti. Liikkeet hallussa, toki ainahan niissä on parantamisen varaa. Mutta käännökset tiukat, sivulletulot reippaat, asennot hyvin ok, paikoillapysyminen sujuu (istuen erinomaisesti, maassa ollen vielä kädellä näyttö mukana). Erittäin kivat treenit, joissa sai olla hirmuisen ylpeä mamman pikkusista paimenriiviöistä! =D

Treenien jälkeen lähdimme pikkuiselle extremelenkille. Tällä kertaa emme kahlailleet nivusia myöden lumessa, emmekä harrastaneet kalliokiipeilyä, vaan tallustelime suolla. Lurpslurps kuului vaan, kun kengät kivasti litsähtelilätsähteli suossa. Suon läpi kulku oli kyllä vaivan arvoinen, sillä pääsimme upeille, iltapäivän auringon valaisemille kallioille, jossa vietimme tovin kuvaillen sessusia. Laitan tähän muutaman kuva, loput löytyvät täältä.

Kolmen kopla <3 Kuva Satu Tuomela


Elvis-muruseni


Dea auringonsäteissä


Nane-rakas tähystelemässä kallioilla


Poikien värisuora; Nane, Elkku ja Java


Semmoista tarinaa tällä kertaa.