perjantai 11. lokakuuta 2013

Olet niin kaukana, mutta silti aina lähellä...

Siitä on jo vuosi... Neljän vuodenaikaa on kulkenut ohi – ympyrä sulkeutuu, on taas syksy. Silti tuntuu kuin se olisi ollut eilinen. Muistan niin tarkasti sen päivän. Aamun – teimme kaikki normaalit aamurutiinit, kävimme lenkillä, laitoin teille heijastinliivit, oli niin pimeää. Söitte ja leikitte. Otin sinut mukaani. Ulko-ovella Dea kävi nuuskimassa sinua. Sanoin Dealle, että sano Peppalle heihei, Peppa menee lääkäriin leikkaukseen. Nostin sinut autoon ja ajoimme eläinlääkäriin. Istuit odotushuoneessa sylissäni, radiossa soi Laura Närhen ”Sinä olet minun siskoni”, kuulin sen silloin ensimmäistä kertaa. Suukotit naamaani ja painauduit vasten, et pitänyt eläinlääkäriaseman hajusta. Olit reipas poika eläinlääkärin tutkiessa sinua. Sait rauhoitusaineen, sain pitää sinua sylissäni, kunnes nukahdit. Hoitaja otti sinut ja sanoi ”mene sinä töihin, me huolehdimme tästä pikkukaverista, soittelemme sitten sinulle”. Ja minä menin. Ja ne soitti. Puhelu - se ensimmäinen ”Se on laajalle levinny kasvain... Voimme yrittää leikata, emme kuitenkaan takaa mitään”. Ja se seuraava puhelu ”Valitettavasti mitään ei ole tehtävissä...Haluatteko tulla hyvästelemään?”. Se kurkkua puristava tunne, kun tiesin tulevani hyvästelemään sinut viimeisen kerran, ajatukset eivät pysyneet kasassa. Se hetki kun astuttiin huoneeseen sisään ja sinun vierellesi, juttelin sinulle ja ja silitin, yritit nostaa päätääsi, kuin kertoaksesi, että tiedän mami sinun olevan siinä. Sain ottaa sinut syliini. Tuuditin sinua sylissäni, silitin ja otin kiinni pienestä tassustasi. Eläinlääkäri laittoi aineen kulkemaan. Pian kultainen sydän sammui. Sinä olit poissa. Sain jäädä kanssasi huoneeseen kaksin. Paijasin sinua, suukotin ja katselin rakkaita piirteitäsi, tallettaakseni kaiken mieleeni. Pelkäsin jo silloin, että unohtaisin ne. Juttelin sinulle ”anteeksi, toivottavasti et tuntenut kipua, en voinut tietää”, ”kiitos kaikesta, olet niin rakas”, ”minulla on jo nyt niin ikävä”... Hyräilin sinulle, sitä laulua minkä mummo pienenä opetti ja mikä lohdutti. Se hetki tuntui ikuisuudelta ja silti liian lyhyeltä. Eläinlääkäri tuli takaisin, pyysi valitsemaan uurnan. ”Se missä nukkuu sininen lintu...”. Laskin sinut lopulta sylistäni maahan. En olisi halunnut lähteä luotasi. Seisoin ovella vielä katsomassa sinua, en olisi halunnut jättää sinua sinne. ”On aika lähteä...”. Mietin ”kai ne laittaa sinulle viltin matkalle, ettei sinun tule kylmä...”. Käsissäni remmisi ja paperisi, mieli turtana, sydän puristuksissa, täynnä kipeää ja ikävää. Ikävä teki sydämeeni kotinsa... Päivä oli kuin pahaa unta...

Sen päivän tapahtumat kertaantuivat useasti seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Näin myös painajaista siitä, että kuljen Elvis sylissä eläinlääkäriltä toiselle ja aina lopputulos on sama... Kunnes näin unen, josta heräsin hymyillen. Taisin siitä tännekin silloin tammikuussa kirjoittaa. Elvis juoksi vanhan asuintalon risteyksessä, hymyilen ja häntä töttöröllä, tuli aina lähelle, muttei koskaan antanut kiinni, vaikka kuinka komensin luokse. Se näytti unessa niin onnelliselta... En tiedä oliko puhdasta sattumaa, varmaankin, mutta puolitoista kuukautta myöhemmin ostin asunnon vanhasta asuintalostamme... Jos oikein haluaa uskoa, ehkä sillä unella oli muukin merkitys... Onneksi myös ne mukavat muistot alkoivat hiljalleen vallata mieltä. Miten turkkisi hulmusi kun aivastit, miltä näytit kun olit tunkenut nenäsi rahkapurkkiin, miten kipitit luokse naama nauraen, sen kimeän haukun ja hennon piipityksen, sen innon ja silmien palon, kun pääsit mamin kanssa kaksin harrastamaan, sen katseen, kun yritit ymmärtää mitä sinulta haluan, sen pienen töyhtöhännän, joka pystyssä kuljit niin reteänä... Valokuviasi olen katsellut, ne saavat hymyilemään ja muistamaan yhdessä koettuja hetkiä. Videoita en ole voinut katsoa, en vielä. Ehkä vielä joku päivä. Joka päivä jokin asia saa muistamaan sinut, ei ole kulunut päivääkään, ettetkö olisi ajatuksissa ollut. Joskus jossain hetkessä tunnen, että olisit läsnä. Mielikuva on vahva ja vaikka tiedän sen olevan harhaa, se lohduttaa. Vaikket enää ole luonamme, et koskaan ole pois sydämistämme ja ajatuksistamme. Mami kaipaa sinua Peppa niin kovasti...



Pieni mutta silti niin suuri


”Se oli aivan tavallinen kettu.
Samanlainen kuin satatuhatta muuta.
Mutta minä tein siitä ystäväni ja siitä tuli ainutlaatuinen maailmassa.”

torstai 10. lokakuuta 2013

Kipsinvaihtokeikka nro 3. + muutama kännykamerakuva

Eilen käytiin Majn kanssa taas morjestamassa Tetti-eläinlääkäriä Vihtivetissä kipsinvaihdon merkeissä. Kun ell kutsui sisään, vähän Maj katsoi, että taasko sitä on mentävä, mutta kiltisti taapersi ell:n perässä huoneeseen. Pieni kiltti. Kipsi vaihdettiin taas ilman rauhoitusta, hienosti malttaa neiti olla aloillaan (toki sitä myös pidetään aloillaan) kipsinvaihdon ajan. Ja palkaksi ell hemmotteli sitä broilerinsydämillä. Kun kipsi oli pois ja jalka paljaana, olisi Majn tehnyt mieli niin kauheasti jäytää jalkaa, siihen malliin kävi suu ja lipoi huuliaan. Tämä on kuulemma ihan normaalia.

Potilaskertomus:
"Kolmas lastan vaihto. Majn luksoiva pinnallinen koukistaja on ommeltu oikeasta jalasta 10.9. Jokikunnalla. Jos kipsi kastuu, valuu tai alkaa vaivata, tulee se vaihtaa samana päivänä. Edelleen koppihoito ja lyhyitä rauhallisia lenkkejä. Seuraava kipsinvaihto ensi viikolla. Rauhallista jatkoa Majlle."

Jalka oli sen verran ok ja kipsi kun on sitä suojaamassa, niin saimme luvan köpötellä pikkuisia "lenkkejä", parinsadan metrin mittaisia. Tämä on meille todella tervetullutta. Pääsee Pesonen vähän nuuskuttelemaan lähikadun hajuja. Jalassa oli pientä nirhaumaa polven kohdalla ihoteipeistä. Siksi tahtoi nähdä jo heti ensi viikolla ja vaihtaa kipsin. Useimmiten kun edelleen kipsin hankaumat ja aiheuttamat haavat ovat näissä yleisiä. Toistaiseksi iho on vielä ehjä, onneksi. Muuta ihmeellistä ei ell-reissulla tullut.

Maj ja uusin kipsimuoti


Meillä on ollut hieman kateutta ilmassa Pesosen aitaushoidosta... Vaikka isot saavat lähes yhtä paljon huomiota ja herkkuja kuin Pesonenkin, niin toki toisen herkut on aina parempia... Nyt pariin otteeseen olen löytänyt Nanen Majn aitauksesta, minne se on mennyt sillä aikaa, kun olemme olleet Majn kanssa ulkona. Pari päivää sitten olin minuutin pois näkösältä ja nyt Nane oli mennyt Majn valtakuntaan prinsessa ollessa paikalla. Onneksi Maj oli niin keskittynyt aktivontilelullansa leikkimiseen, että mahtoiko edes huomata vierailijaa.

Nane yllätettynä Majn aitauksesta


Eilen Nane kävi lällättelemässä sohvan nurkalla Majn aitauksen yläpuolella... "On mullakin apina herkkuja..."


Dea rakas on niin kovin kiltti... Se köllöttelee mamin kanssa sohvalla. Ilkeä mami teki sille BadAss-kampauksen...


Peipponen jäytää mummin tuomia herkkurouhetikkuja


Tässä nyt jatketaan toipumista. Todella nopeasti tämä päälle kuukausi on mennyt. Ensi viikolla onkin vähän muutosta arkeen, kun Pesonen lähtee hoitoon viideksi päiväksi isojen suunnatessa mamin kanssa Viron maalle reissuun.

Kauniita syyspäiviä kaikille!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Iloisia uutisia kennelliitosta - nyt se on virallista

Majn terveyskuvauksien viralliset tulokset saapuivat tänään kennelliitosta. Eli lonkat A/A, kyynärät 0/0!!! Hipheihuraa! Noiden tuloksien kera on hyvä jatkaa elämää ja harrastuksia (sitten aikanaan), kunhan ensin saadaan tuo kinner kuntoon.

Maj-Lis Pesonen - ihana virrakas Priima(n)-tyttö

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tuuloksen tuulahduksia ja toipilaan terveiset

Eilen oltiin meidän osalta vuoden viimeisissä näyttelykarkeloissa Suomen kamaralla. Tavoitteena oli käydä yrittämässä saada Maj-Lis Pesoselle viimeinen ERI ykkösruusuketta varten. Isot ilmoitin lähinnä matkakumppaneiksi näyttelyyn. No kuinkas ollakaan, eihän tuo kipsikoipi näyttelyyn voinnut lähteä, joten mentiin vain isojen kanssa. Ykkösruusuketta tavoitellaan Peipposen kanssa sitten ehkä ensi vuonna.

Näyttelypaikkana toimi Kauppakeskus Tuulosen parkkihalli. Pitkästä aikaa oltiin a.)"sisänäyttelyssä" ja b.)parkkihallinäyttelyssä. Voin taas sanoa, ettei kumpikaan järin houkuta hetkeen, ei sisä- eikä parkkihallinäyttelyt. K**ka haisee ja parkkihallin kaiku aiheuttaa päänsärkyä. Muuten näyttelypäivä oli mukava, vaikka odottelua se pääasiassa olikin. Naureskeltiinkin, että on tää hilpeetä touhua; odotat eka kahdesta kolmeen tuntia, käyt 3min kehässä, taas odotat tunnin ja taas pääset kehään pariksi minuutiksi ja sitten se on kiitos ja hei. Ja tästä ilosta vielä maksatkin. =)

Tuomarina shelteillä toimi Helin Kasuk-Tenson, Virosta. Sama täti immeinen, jonka kehässä käytiin vähän päälle kuukausi sitten Kouvolassa. Liki samanlaiset arvostelut saatiin kuin aiemmallakin kerralla. Tässä arvostelut tuloksineen:

Dea
"Erinomainen tyyppi ja sukupuolileima. Hyvin vahva luusto. Kaunis pää. Upeat tan-merkit. Hieman kookkaat korvat. Hyvä kaula. Hieman pitkä lanne. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvät etu- ja erinomaiset takakulmaukset. Hyvä liikkeet, upea turkki."
AVO ERI


Nane
"Erinomainen tyyppi ja sukupuolileima. Voimakas, maskuliininen uros. Hieman nokiset pään merkit. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvät korvat. Kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Riittävät etukulmaukset ja erinomaiset takakulmaukset. Hyvä häntä, turkki ja liikkeet."
AVO ERI3


Nanen rintakehää koittaessa tuomari totesi "Waauuu". Ilmeisesti pojan raamit olivat siis mieleen. Dean runkoa koittaessa kommentoi "Ohoh". Tiedä sitten oliko se hyvä vai ei. ;) Dean nosteaessani pöydälle totesi lisäksi, että "sulla on vääränvärinen koira", tämä toteamus jäi arvoitukseksi?! =O

Nyt on Suomen kehät tältä vuodelta meidän osalta paketissa. Monta mukavaa näyttelyreissua on taas tehtynä ja monta mukavaa muistoa talletettuna. Tänä vuonna ollaan lähdössä vielä isojen kanssa Viron Rakvereen näyttelyreissulle, jolta odotukset eivät järin korkealla ole. Reissua kuitenkin muutoin innolla odottaen. =)

Toipilaalta terveisiä; kaikki hyvin. Leikkauksesta kulunut kohta neljä viikkoa ja aina päivä kerrallaan eteenpäin mennään. Aitausapinan elämään Maj on sopeutunut hyvin. Tosin aina vaan enempi pitää viihdykettä olla, jotta ei tylsistyisi. Ulkona ollaan jääty välillä haistelemaan tuulia ja ihmettelemään ohikulkevia ihmisiä, koiria, autoja, putoavia lehtiä jne. Nämä mielenvirkistysulkoilut ovat kyllä olleet hyväksi. Kova kaipuu Majlla tuntuu olevan isojen kanssa telmimistä. Välillä pitävät sellaista mölinää aitauksen raoista, ettei uskoisi. Ollaan harjoiteltu naksuttimen kanssa ihan höpöhöpö-juttuja, kuten luun/lelun nostamista maasta, tassun antoa ja sitten vahvisteltu näitä istu/maahan juttuja. Kosketuskepillä ollan tehty pientä "jumppaa" (kiitos Tuula vinkeistä), eli niskan taivutuksia ja kaulan ojennuksia. Nämä "temppujumppahetket" rauhoittavat mukavasti Majta, kun saa käyttää hoksottimiaan ja keskittyä johonkin. Paljon ollaan myös ihan vaan leikitty ja hellitelty. "Missä Böörrteee ooon?" on raikunut useampana iltana, kun olen piilotellut Majn mielilelu-Börteä aitauksen eri piilopaikkoihin (joita nyt kovinkaan montaa ei ole). Ja sitten on Börteä etsitty. Ja voi sitä riemua kun se kamu löytyy. ;)

Ensi viikolla on kolmas kipsinvaihto, pidetään peukut pystyssä, että kaikki olisi kuten pitääkin.

Syksyisiä, kauniita päiviä kaikille toivotamme!

Koko porukka parvekkeella syystuulia haistelemassa