keskiviikko 25. elokuuta 2010

Elämä jatkuu...

...vaikka hetkittäin se tuntuukin pysähtyvän. Perjantaina koitti se päivä, jota ei koskaan toivonut tulevan. Mummo nukkui pois <3 Helpottavaa, rauhaisaa, koska nyt tiedämme ettei kipua enää ole. Ahdistavaa, sen lopullisuus. Suru, meidän omaa pahaa oloa. "Eteenpäin!" olisi mummo meille sanonut, tuo rakastakin rakkaampi, aina nauravainen, helläsydäminen ihminen. Mutta me olemme vielä surussamme, emme sen yli. Sekin aika koittaa, kun suru muuttaa muotoaan, vaan eihän se koskaan kuitenkaan katoa. Kiitos nille ihanille ihmisille, jotka mua sanoillaan on lohduttaneet ja surussa mukana eläneet. "Narrikat" (kuten mummo tapasi kutsua kolmen koplaamme) on olleet surussa mukana omalla tavallaan. Kyllä eläin vaistoaa. Meno ei ole ollut tippaakaan yliampuvaa ja aina syliin on kyynelten virratessa tullut yksi laumasta lohduttamaan. Mummolla, puolen suvun ja naapuruston kokoontuessa, kolmikko huomioi jokaikisen läsnäolijan, käväisten sylissä rapsutuksia vastaanottamassa ja lipaisemassa naamaa. Ne kullanmuruset <3 Verenperintönä me saimme rakkauden luontoon ja eläimiin. Mummo opetti meidätkin kunnioittamaan luontoa ja kaikkea elävää. Eikä meillä mennyt yhtäkään keskustelua mummon kanssa ilman tiedustelua "Mittees narrikat on voineet ja puuhanneet?!" =) Meillä on niin ikävä <3

"Mun sydämeni tänne jää,
se lähelläsi aina on..."



Kesäkuussa narrikat auttoivat mummoa kukkapenkin kitkennässä <3


Lauantaina pikkumies Kasper tuli hoitoon tädin luokse, kolmen kopla sai taas vahtia sielunsa kyllyydestä ja täti sai muuta ajateltavaa pikkumiehen touhuja seuratessa. Nane erityisesti vahtii tunnollisena pojan joka liikettä. Välillä pitää käydä lipomassa Kassun naamaa, johon Kassu yleensä tuumaa "Se anto pusun!", mutta joskus leikkien ollessa parhaimmillaan, se työntää Nanea pois sanoen "Eiii nyt!", josta Nane tietenkin riemastuu kahta kauheammin lirkuttamaan. ;) Kasper on kyllä mahtava lapsi koirien kanssa; se ei tippaakaan huomioi niitä (mitä nyt tiputtelee pöydästä ruokaa niille) ja siksi varmaan koiratkin ovat rauhassa Kassun seurassa. Edelleen meillä on Kassun mielestä kolme Nanea; on Nane, on toinen Nane ja on toinen Nane. Siis kaikki Naneja tyyni. ;)

Tädin tomera hymypoika <3


Viikonloppu ja alkuviikko on hurahtanut huomaamatta asioita järjestellessä. Mamman ollessa kotona, ollaan käyty parikin pitkää metsälenkkiä päivässä (mammalle taukoa hommista) ja että me on nautittu näistä hieman vilpoisammista säistä! =D Pari kolme tuntia menee huomaamatta köpsötellessä tuttuja metsiä, ilma on sopivan raikas, se on luksusta se! Tässä muutamia syksyisiä kuvia koplasta, jotka tuossa ykis päivä lenkillä ollessamme nappasin.

Prinsessa syksyisessä maastossa


Nane, Dea ja Elvis <3


Kolmikkomme <3


Vielä yksi laumapotretti <3


Dean lempeä ilme <3


Mamman pieni sievä poika <3


Meidän iloinen nallukka <3 "Jos minä tän yhen kuvan verran poseeraan..."


"...koska sitten minä jatkan leikkimistä!"


Dea-neiti sai vihdoin ja viimein postissa Shetlanninlammaskoirien Vuoden 2009 Ykkösruusukkeen! Ihan mutkaton ei tämän lähetyksen saapuminen ollutkaan. Noh, ensinnäkin se viipyi, mutta toisekseen posti ei tuonutkaan sitä laumamme osoitteeseen, vaan mun vanhempien osoitteeseen!! =O Aikamoista Sherkockin työtä on saaneet lähettäjät tehdä, sillä mä en ole ikäpäivänä ollut kirjoilla siinä asunnossa, missä mun vanhempani nyt asuvat. He on asuneet siinä asunnossa kahdeksisen vuotta ja mä olen asunut omillani jo liki kymmenen. Yllätys oli siis melkoinen, kun isä soitti "Sulle tuli Shetlanninlammaskoirat ry:ltä tänne pehmeä paketti, sun nimelläs mut meidän osoitteella!" Arvasinhan minä mikä siellä oli ja ei voinnu kun ihmetellä. No nyt neidin ruusuke on saatu kotiin ja on arvopaikallaan hyllyssä. Tässä neidistä muutama kuva kera ruusukkeen.

Neidin huumorintajua ;)


Dea ja ykkösruusuke


Kaunis neiti kera kauniin ruusukkeen


Tiistaina mietin pitkään lähdenkö illan treeneihin ollenkaan, väsytti vaan niin kovin. Kellon lyödessä viisi mä kuitenkin tempaisin molemmat pojat matkaani ja suunnattiin Imppareiden kentälle. Ilma oli tihkusateinen, mutta se ei meitä lannistanut. Pojat jakso kiekua ja riekkua kentän laidalla kuten aina, ne tuskin sadetta huomaskaan. =D Tällä kertaa oli luvassa tämmöistä.



Otettiin rata eka pätkissä 1-8 ja 8-16. Elvarin kanssa saatiin eka pätkä sujumaan yllättävän hyvin, sillä se ei karannutkaan putkelle heti ekojen hyppyjen jälkeen, mitä hieman uumoilin. =D Se kuunteli mua ja kiltisti kaarteli mun ohjeiden mukaisesti! Tosin mun ohjauskin saattoi olla normaalia selvempää. ;) Loppupätkässä otettiin muutamaan kertaan A:lle lähetystä hypyltä 10. Siihen tein takaaleikkauksen, jonka ensiksi tein liian jyrkästi ja Elvishän aatteli et sen on tultava takaisin. Namit A:n alle, emännällä selkeämpi ohjaus ja hienosti saatiin mentyä. Seuraavana koitettiin A:n jälkeistä hypyn takaakiertoa kahdella eri vaihtoehdolla; pakkovalssilla ja niistosokkarina (termit saattaa mulla edelleen mennä sekaisin!Sorry! =D ) Elviksen kanssa paremmalta vaihtoehdolta tuntui pakkovalssi, sain katkaistua hieman sen linjaa eikä se pyrkinyt (taaskaan!) putkelle, vaikka siellä se oli tyrkyllä houkuttelevasti. Jei Elkku! =D Hypyn 14 jälkeen tein takaaleikkauksen, ne tulee kerta kerralta helpommaksi tehdä, kun niitä on harjoiteltu. Lopuksi otettiin koko pätkä ja täytyy sanoa, että jäi hirmu kiva fiilis! Elkku oli täynnä täpinää, muttei karkaillut eikä touhu mennyt ylienergiseksi! =D

Nanekin pääsi vuorollaan tohistelemaan. Ja mammalla meni jauhot suuhun heti kättelyssä! ;) Meinasin, että alkuun rauhallinen valssi...ja katinkontit! Nane karkasi putkelle...Whaaat?! Mun pieni poikani, joka aina kuuliaisesti on mennyt yhtä tassua mamman kanssa, repäs ja karkas itse suorittelemaan! Eihän se ole sallittua, mutta kyllä mä olin ylpeä; poju alkaa oppia!!! Alusta otettiin ja nyt mentiin kuten oli suunniteltu. Hienosti Nane kuitenkin edelleen lähti putkiin ja hypyille kauempaa lähetettynä, wau! Me otettiin Nanen kanssa pätkä puomille asti, palkkaus 7-hypyn jälkeen. Puomi mentiin omanaan, namit kontaktilla. Seuraavassa pätkässä jätettiin suosiolla A-pois, sillä Nane ei sitä kunnolla vielä osaa ja siinä vaiheessa sadekin oli A:ta jo sen verran kastellut etten alkanut riskeeraamaan. Otettiin siis loppupätkä 12-16. Nanen kanssa testasimme myöskin eri vaihtoehdot takaakiertoon ja sen kanssa paremmalle tuntui niistosokkari (!?). Siihen yhdistettynä vielä persjättö ja avot, me mentiin hirmu hienosti!!! Naneakin nauratti kovin! =D Pojat pääsivät vielä jäähdyttelylenkille rilluttelemaan Pyry-russelin ja Silkki-belgin kanssa ja eikös Nane ollut nokka kiinni koko ajan joko Silkin takapuolessa tai nenussa. Silkillä kun juoksut tekee tuloaan. Niin että ylläriylläri! ;)

Tulipahan taas pitkät turinat. =D