sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Seinäjokee, vattenii, toipumista

Viikko hurahtanut jälleen, pääasiassa normilenkkien ja -leikkien parissa.

Neiti Dee on parannellut takajalkaansa kevytsidoksen ja liikuntarajoituksen avuin, eikä ole tykännyt lainkaan. Isäntä on tehnyt neidin kanssa lyhyempiä privaattilenkkejä, mamman ja poikain hummaillessa pidemmillä lenkeillä. Liikuntarajoitus ei ole ollut ongelma, mutta se sidos... Otettiinkin se pois tämän viikon alussa ja siitä neiti tykkäs kovasti. Turvotusta edelleen on samassa kohdassa kuin aiemminkin, mutta vähäisemmässä määrin. Ei mitään oireilua, kipuilua tms. Neiti oma iloinen itsensä. Kuitenkin huomenna mennään ell kontrollikäynnille Vihtiin. Pitäkää peukkuja! =D

Keskiviikkona käytiin kera kavereiden Koirakylpylällä pulikoimassa. Nane pääsi tällä kertaa mukaan. Poika hankki itselleen kesällä järvivesissä uimamaisterin tittelin ja se titteli päti myös kylpylällä sisävesissä. Ensiksi Nane oli että yyyyh, mutta hoksatessaan, että täähän oli tätä, niin johan alko tapahtuun. Lähti ihan itse pallon (ja kavereiden) perässä ramppia pitkin pulikoimaan. Hieno Nane mies! Tästä se taas alkaa syksyn ja talven pulikointiharrastelut kylpylällä.

Perjantaina startattiin kohti Seinäjokea kera Nanen, Sadun, Sanin ja Tipin. Tampereelta napattiin matkaamme myös Saija ja Tomu. Yövyttiin perhehotellissa ja se oli fiksu veto se. Yöllä oli satanut urakalla lunta siinä osin maata ja kymmenen sentin kerros valkeaa peitti katuja. Eipä olis ollu siinä kelissä kiva ajella aamuyön tunteina. Rauhassa saatiin heräillä uuteen aamuun, käydä herkuttelemassa valmiissa aamupalapöydässä, jonka jälkeen suunnata noin kilometrin päässä sijaitsevalle näyttelypaikalle. =D

Olipahan tungoksen tuntua Seinäjoki Areenalla. Mutta senhän me tiesimme jo viime vuodesta. Ja sopuhan se sijaa antaa. =D Olipahan Nanenkin vaan helpompi tehdä tuttavuutta kaikkien ohikulkevien nelitassusten kanssa. Sitä se meinaan teki remmi kireellä. Hoppas ettei saatu mitään ikäviä tuliaisia näiltä uusilta tuttavuuksilta. Tungoksesta huolimatta tunnelma oli leppoisa. Oli kiva nähdä tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Tuomarina näyttelyssä oli ruotsalainen kasvattajatuomari Carin Åkesson. Tämä tätönen oli ennestään tuttu ja itse tykkään hänen herttaisesta olemuksestaan. Tiukan linjan täti, joka arvostelee vallan pitkään ja kirjoituttaa suht pitkiä arvosteluja. Nane poika täytti 18kk lokakuun alussa ja näin ollen debyteerasi nuorten luokassa. Nanen esiintyminen meni hienosti; niin pöydällä, maassa seisoessa kuin liikkeissäkin. Vallan mahtavaa Nanesta oli saada "esiintymispalkkioksi" mamman aamupalabuffetpöydän rippeitä, pekonia ja nakkia. ;) Sivusilmällä katsottuna musta näytti, että häntäkin malttoi pysyä aloillaan selkälinjan alapuolella, mutta se taisi olla hetkittäistä, sillä matkaseurueemme muut jäsenet olivat hihitelleet kehänlaidalla Nanen nousevalle laskevalle hännälle. Olipa siitä maininta arvostelussakin. =D Arvostelu oli nätti ja tuloksena Nanelle NUO ERI1! Hiphei Nane, sillä eri ei tuolla ollut itsestäänselvyys. =D Tässä arvostelu.

"En hane med utmärkt propotioner. Kilformat huvud som har bra underkäke o välplacerade öron. Tillräcklig hals. Bra förbröst. Utmärkt vinklar. Rör sig med bra staglängd. I dag inte i bästa päls. Bär svansen stundtals lite högt i rörelse."

Kiitos meidän matkaseurallemme. Nane nautti saadessaan olla kinginä prinsessojen seurassa! ;)

Ensi viikkona meillä lomaillaan syyslomatunnelmissa. Kotosalla kylläkin, mutta ehkäpä me kaikenmoista kivaa keksitään päivien täytteeksi! =D

4 kommenttia:

  1. Tipi-sisko ja muu jengi lähettää vielä kerran isot ja raikuvat onnittelut Nane-veikalle Seinäjoen upeasta tuloksesta!!!! Tuomarin tiukka linja ja asiantuntevuus vielä lisää tuloksen hienoutta:) Komea Nane<3 Kiitämme myös hauskasta seurasta:)

    VastaaPoista
  2. Eksyimpäs taas teidän blogiin ja olen täällä vissiin aiemminkin käynyt. Ai että kun tykkään tuosta sun Zenistä..muistuttaa kovasti mein Lukaa värityksen puolesta ainakin. Onnittelut hienosti menneestä näyttelystä! Missäs päin teillä on seuraavat näytelmät?

    VastaaPoista
  3. Tiedätkö Iina, itse olen teidän blogissa käydessäni huomannut myös hämmästyttävän yhdennäköisyyden Nanessa ja Lukassa! =) Kommeita poikii! ;) Seuraavat näytelmät ketkuillaan vasta ensi vuoden puolella, alkuvuodesta uskoisin. Saadaankos Lukaa nähdä näytelmäkehissä herran kasvettua?

    VastaaPoista
  4. Onnee hienosta tuloksesta! :---)

    VastaaPoista