torstai 3. syyskuuta 2009

Prinsessa DeeDee maailmalla ja Macho-miäs 5kk

Tässä on nyt pitkin viikkoa ihmetelty ja kummasteltu D-koiran juoksuja. On ollut todella mielenkiintoista seurata Dean ja poikien käytöstä juoksujen aikaan. Dea on intoutunut merkkailemaan liki jokaisen vastaantulevan puun ja puskan (ei tehnyt ekojen juoksujen aikaan), pojat perässä. Joten aamuiset remmilenkit on saaneet ihan uuden ulottuvuuden, aikaa vierähtää tuplaten tai vastaavasti matka lyhenee puoleen... =) Kotosalla Elvari on ollut The Miäs! Se on liehitellyt Deaa ja yrittänyt lähennellä, potkii maata ja yrittää olla oikee Äijä (lue yrittää, sillä mammasta se on aina vaan pikku poika). =D Zenkin on havainnut muutoksen Deassa, mutta häveliäästi käy nuuskuttamassa ja sen jälkeen armoton huulien väpinä on alkannu.

Deaa on kohdeltu kuin kuningatarta poikien taholta; ne pesee sen korvia ja suupieliä, putsaa silmätkin. <3 Huomiota on riittänyt kerrakseen! Hienosti on sujunut operaatio" eristys", eli Dea on viettänyt päivänsä olohuoneessa ja pojat rajattu makkari/eteiseen. Mitään huomattavia "yli-yrityksiä" ei ole ollut. Eilen illalla pojat ahdisteli Deaa sen verta tiheään ja olin havaitsevinani, että häntä alkaa Elvarille kääntyillä, joten neiti pakkasi laukkunsa ja suuntasi kummitätin ja tyttöjen luokse yökyläilemään! <3 Mamma pala kurkussa katseli kun auton perävalot vilkahti, sinne se neiti niin täpsynä läks! Mamman olo helpottui, kun Satulta saapui viesti, että kuningattaren elkein neiti oli sisään astellut ja leikit tyttöjen kanssa maittaa! En hetkeäkään usko, etteikö neiti pärjäisi Ässälandiassa, onhan se tuntenut tytöt seuraavasta päivästä asti kun meille palleroisena tuli. Ja varmasti mukavampaa sen on höhöhöpöleikkejä leikkiä Sanin kun poikien kanssa, Sani kun tuskin on niin tunkeileva mitä pojat saattas olla. Iso hali ÄssäT-tiimin porukalle, että neiti pääsi visiitille! <3 Saas nähdä palauttaako ne päivänsäteen jo tänään takas kotiin.. ;) Ainakin lenkille olis tarkotus mennä. Muuten mamman vierotusoireet käy liian suuriksi. =)

Ikävää helpottamaan neidin kuva lopputalvelta... <3 Elämä se näyttää eriltä.. ;)


Eilen Deen maailmallelähdön lisäksi suuri asia oli meidän lille liten Machon 5kk päivä! <3 Niin se aika kuluu ja koikkeli alkaa olla kohta iso miäs eikä napero enää (vaan sama vika kun Elvarilla, voi olla et mammalle se tulee olee ikuinen pikkupoika). =) "Pikku"poika sai strategiset 5kk mitat, jotka oli seuraavat; korkeutta 33,6cm ja painoa 5,3kg. <3 Kohta se siis tosiaan menee jo Deen ohi painossaan ja Elvarin ohi korkeudessaan! =D

Tällänen nallunen meille ssapui 3kk sitten...


Tältä näyttää nallunen 5kk iässä <3


Kotisivuille päivittelin myös Zenin kasvua kuvien kera.
Näin se päivä taas alkaa.. Pojille nannukkaa ja lenkille. Kyllä se vaan on outoa kun yksi puuttuu, ei uskois miten se voi niin vaikuttaa. Onneksi tänään jo mennään lenkkeilemään neitosten kanssa, joten perhe näkee prinsessansa ihan livenä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti