tiistai 23. lokakuuta 2012

Rakveren reissu

Viime viikonloppuna suunnattiin tihkusateiseen Viroon kaksikon kanssa. Matkaseurana meillä oli Sirkku, Hilma ja Hellä sekä Marianne ja Brassi-pommi. Toisessa autoseurueessa perässämme tulivat Satu ja Java sekä Saija ja Koru. Sirkun ja Mariannen kanssa lähdimme kohti Viroa aikaisimmalla laivalla, joten jouduimme kuluttamaan aikaa odotellen eläinlääkäriin pääsyä matopillereiden ottoa varten. Onneksi pieni tihkusade ei ollut esteenä shoppailulle sekä merenrantakävelylle.



Tottahan Nane bongasi merenrannalta(kin) kepin, jota olisi pitänyt alkaa heittelemään sille. Dea puolestaan löysi jonkin suuren kuolleen linnun, jossa olisi kovin halunnut kieriä... Että niin meillä valmistaudutaan näyttelyihin. =)

Eläinlääkärissä käytyämme ja saatuamme leimat passeihin otetuista matopillereistä, lähdimme "muutaman" mutkan kautta kohti Rakverea. Suunnistaminen voi olla yllättävän haasteellista vieraassa kaupungissa, vaikka messissä on paperikartta ja vanha navi. Jos oltais navia uskottu, oltaisiin oltu jo muutamaan kertaan junaraiteilla, ratikkaraiteilla oltiin ihan paperikartankin kanssa. ;) Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin, kun löysimme vihdoin Narva maantien ja pääsimme suuntaamaan kohti Rakverea. Rakveressa olikin sitten jo helpompi suunnistaa, vaikka olikin pimeä ja navi ei ohjannut mihinkään. Vihdoin olimme perillä majapaikassamme, Katariina kualistemajassa. Paikka oli siisti ja suomalaisten koiraihmisten kansoittama, ylläri(kö?). Perjantaina uni vei aikaisin, sen verran päivän seikkailu verotti voimia

Lauantain aikataulu velvoitti heräämään aikaisin, hoitamaan aamutoimet ripeästi ja suuntaamaan sitten kohti näyttelypaikkaa, Rakveren urheilukeskusta. Paikka oli kiva yllätys. Kuulopuheiden perusteella paikan olisi tullut olla ahdas ja lattiat liukkaat ja kumisevat, mutta onneksi näin ei ollut. Paikka oli valoisa, siisti ja tilaa oli ihan ok.

Lauantaina sheltit tuomaroi Elena Ruskovaara Suomesta. Tiukan linjan tätinä tunnettu kotimaassa, eikä linja pettänyt meren toisellakaan puolella. Hiukan arvelutti viedä usein häntä pystyssä kulkeva Nane ja tällä-hetkellä-karvaton-juoksujaan-tekevä-Dea kehään. Tulokset kuitenkin olivat kivat, Dean osalta suorastaan upeat. Ja Nanekin esiintyi ihanasti, häntä ei montaa kertaa noussut selkälinjan yläpuolelle. Johtunee pitkälti siitä, ettei urosluokassa pullistellut uroksia sitä määrää, mitä Suomessa tavanomaisissa näyttelyissä. Liikkeetkin onnistuttiin askellutamaan yhteiseen tahtiin kivasti mun mielestä (ei tosin tuomarin mielestä).

Nanen arvostelu:
"Masculine. Well bones. Typical proportions. Needs more softer expression. Nice body. Long enough neck. Strong coat. Needs more drive & ??? rare in movement. Excellent caracter & presentation."
AVO EH1


Eriä ei irronnut uroksille, joten urosten sertit jäi jakamatta.

Dean arvostelu:
"Typical head & expression. Very well head & lines. Nice bones & proportions. Not in best coat today. Narrow rare, very nice side & movement. Nicely presented."
AVO ERI1 PN2, SERT


Dea oli siis ainoa aikuisissa, joka sai ERI:n. ROP-tittelin vei Sirkun Hilma, saaden myös juniori-sertin. Tuomaria ei haitannut edes neidin "bad-hair-day", sillä tykkäsi kovasti ilmeestä ja liikkeistä.

Sunnuntaina aamutohinoiden jälkeen oli taas aika siirtyä aitiopaikoille shelttikehän laidalle Urheilukeskukseen. Sunnuntaina sheltit tuomaroi pirtsakka latvialainen, Beata Petkevica. Samainen täti, jolta Nanelle haettiin eh Porvoon näyttelyssä pari kuukautta takaperin. Ei ollut tädin mieli muuttunut, mikä nyt ei yllätys ollut. Aikuisten sertit jäi jakamatta, koska aikuisista kukaan ei saanut eriä. Joten näin ollen positiivisesti ajatellen meidän kaksikon saldo oli ErittäinHyvä. =D

Nanen arvostelu:
"3,5years. A bit heavy in head. Dark a bit rounded eyes. Would like to see softer expression. Good ears. A bit short neck. Long body. A bit soft in pasterns. Medium angulations in front. Good spring of ribs. Medium length of upper arm. Good length of tail. Enough drive from back."
AVO EH1

Liikkeet olivat siis parantuneet muutaman kuukauden takaisesta, muutoin arvostelu oli likimain sama kuin aiemminkin. Kehäsihteerien käsiala molempina päivinä oli Kamala, siksi kysymysmerkit ja epämääräiset ilmaukset. Kuten alla Dean arvostelussa lukee, että neidillä on " too wide in bones", en ihan usko tuomarin tarkoittaneen tätä. ;)

Dean arvostelu:

"4 years, very feminine. Excellent eyes, feminine head. Little light ears. Medium lenght of neck. Too wide in bones. Front angulations can be better. Croup too narrow and too slooping.Thigh is too narrow. Placement on hindlegs should be more parallel. Needs more drive. Rich coat."
AVO EH1

Tarkoittaakohan se tätä se wide-bones? ;)


Dea Tallinnan ruskassa


Nane keltaisten lehtien kultaamana


Kiitos ihanalle matkaseurueellemme. <3 Ei puuttunut seikkailusta vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Seuraavaa reissua ootellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti