torstai 13. toukokuuta 2010

Kaksosten terveystuloksia

Nonniin! Nyt on sitten Dea ja Zenkin terveystarkattu! =D

Eilen aamusta suunnattiin Haagaan Mevettiin, ja jännitys alkoi hiipiä oikeastaan vasta siinä vaiheessa, mitä lähemmäs Mevettiä karautettiin. =S Ehkä ihan hyvä, ettei ollu tullu paljoa punnittua asiaa eikä puntti liiemmin tutissut. Muut tais hoitaa sen osuuden munkin puolesta. =D Joukkotarkkiin osallistuivat meidän kaksosten lisäksi Zenin kaikki pentuesisarukset eli Blitz, Tipi ja Tuima, puolisisko Nuu sekä Sani. Tarkki sujui hyvin ja nopsasti. Parissa tunnissa oli koko rumba suoritettu.

Ekaksi Zen pääsi silmätutkimukseen. Terveet oli pojan silmät, oikeassa silmässä pieni ppm. Dean silmät oli tarkattu vuotta aiemmin, joten neidin silmiä en tarkastuttanut, vaikka niin halpaan hintaan ois varmaan kannattanu.

Silmätarkkien jälkeen alettiin yksitellen pistää karvatassuja untenmaille. Nane sai rauhoitteen, eikä menny ku hetki tai kaks ja poika pisti maate ja unille. Meidän Dea-neiti kaikessa tarmokkuudessaan ei meinannut sitten millään simahtaa. Se keikkus hereillä vielä, kun sen jälkeen rauhoitteen saaneetkin jo nunnus. Luulin aina, että nyt se nukahti ja mitä vielä; viimeinen bilettäjä aina vaan nous sinnikkäästi pystyyn tai aukaili vähintään silmiään. Päästipä ainoana myös yygäbyygät kaarimaljaan. Onneksi neiti kuitenkin kuvausten ajaksi sammahti edes hetkeksi.

Tulokset meidän kaksosten osalta oli
Zen- lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0, selkä normaali, sydän terve (ei sivuääniä)
Dea- lonkat B/B, kyynärät 1/1, selkä normaali

Tää mami oli e-rit-täin onnellinen! Vaikka tulokset voi muuttua kennelliitossa, mä itse tiedän, että lapset on terveet ja me voidaan jatkaa arkea ihan kuten ennenkin. Ja se on pääasia se. Dean kyynärtulos sai ensiksi aikaan hetken hengityskatkoksen, kunnes ell Axelsson sanoi, että ne on yhtäkuin terveet. Mä olen aina luullu, et jos ne ei oo 0, ne ei oo terveet. Sanoi, että ne on vähän kun lonkissa b:t, terveet muttei ihan priimat. Tämän jälkeen hengitin jälleen. Nyt sitten jäämme odottelemaan kennelliiton viimeistä sanaa tuloksista. Musta osa kuvista näytti aikas vinoille (näin maallikon silmin katsottuna) ja kuulin, että tämä saattaa vaikuttaa kenneliiton lausuntoihin, riippuen kuka siellä on niitä lausumassa. No, oli vinot tai ei ja muuttuu tulokset tai ei, mä jatkan euforisessa olotilassa oleilua enivei! =D

Zenin pentue kokonaisuudessaan oli priimaa tavaraa, kaikilta lähti kaikki tulokset A:na, 0:na ja normaalina. Vautsi vau Elementit! Onnittelut siis myös kaikille sisaruksille perheineen ja kasvattajalle A-luokan kasvateista!

Sisarussuhteet joutui koetukselle tällä reissulla, kun Nane hoksas siskollaan Blitzillä olevan juoksut. Voi elämä sitä mämmätyksen ja komppuumisen määrää. Blitz ei juurikaan innostunut velipoikansa innokkaille kosioyrityksille ja yritti välillä sanoa, että "nyt riittäis". Mut eihän tollanen nutiainen sitä ymmärtäny tai sitten ei halunnut ymmärtää. Mamman mielestä Nane ei ees hingu tyttöjen perään, sehän on mamman kultamussukka, se mitään tytöistä tajua... Tää mami niin kovin tahtoo uskoa niin. Se vaan ois jälleennäkemisen riemusta halunnu leikkiä astetta innokkaammin siskoplikan kaa. ;) Sisko-Tipi puolestaan ei ymmärtäny miksi Hänen veikkansa, pentulaatikosta asti ollut Hänen bestis, yrittää yhtäkkiä leikkiä vain toisen kanssa eikä suo hänelle yhtään huomiota. Ennenkuulumatonta! Mutta sitä ne hormonit teettää!

Joukkari oli kaikinpuolin enempi kuin onnistunut! Kiitos kaikille mukana olleille ja Eralle joukkarin järkkäämisestä!!! =D

Meillä kotiinpäästyään, upeasti rauhoituksesta vironneista kaksosista, toinen ei olisi kyennyt suoraa viivaa kävelemään, nimittäin Tepsu. Se ei meinannut millään nukahtaa vo:lla, mutta muutama tunti myöhemmin kotona, se oli kuin ois enempikin juhlinu. Askel vähän horjahteli ja kun se nukahti, se nukku hyyyvin sikeästi eikä mikään hetkauttanut sitä. Nane puolestaan alkoi tohistella entiseen malliin lelujensa kanssa eikä siitä huomannut lainkaan, että rauhoitusreissulla oli käyty.

Meidän bilehile pilkki kotona.. Rankka reissu takana!


Mama, I'm not feeling well...


Iloisten uutisten vuoksi saatiin aihetta juhlaan ja Elvarin kanssa käytiin hakemassa vähän juhlahärpäkkeitä Hyvinkäältä. Tehtiin pitkä shoppausreissu, jonka antina haalittiin alennusmyynneistä kasapäin koiranherkkuja ja muutamia leluja. Ostettiinpa Hurtan sade- ja tuulitakitkin, kun kerta halvalla sai. =) Illalla poppoo sitten herkutteli juhlahumuisina pupun- ja possunkorvilla. Mahtava päivä!

4 kommenttia:

  1. Onnea priimaluokan tuloksista!

    VastaaPoista
  2. Ainiinjoo, missä on lemmikkituotteiden alennusmyyntejä menossa?! :D

    VastaaPoista
  3. Oli Hyvinkäällä Terrieri.netin myymälässä, vikaa päivää eilen. =/ Mekin satuttiin sattumalta huomaamaan. =)

    VastaaPoista