perjantai 11. joulukuuta 2009

Kavereita ja prinsessan kootut

Viikkoa viedään kohti viikonloppua jo... Mihin nää päivät oikein kuluu?! Mitään kummallisempaa ei olla puuhasteltu; kavereita reffattu, kyläilty ja lenkkeilty.

Itsenäisyyspäivää vieteltiin mukavassa seurassa, lenkkeillen Kiljavan metsissä. "Nappulavaaraa" oli jälleen ilmassa, kun sisarussarjan kolme taaperoa + mamma-Kiti saatiin koolle. Itsenäisyyspäivän seikkailussa mukana olivat meidän kolmen koplan (ja Lennin) lisäksi Sadun Ässät, Kajsa kera Tuima-veikan, Era Waden ja Kiti-äipän kanssa sekä Ilse kera issikka-Nupun. Kiitos kaikille mukanaolleille! Riittihän taas vipinää ja vauhdikkaita tilanteita; toivottavasti Nuppu saa nopeasti paranneltua tassuvammansa, jonka lenkillä harmiksemme sai. =/

Maanantaina saatiin pitkästä aikaa lenkkiseuraksi Lauran lauma, joka on muuttanut muotoaan sitten viime kertojen. Mukana menossa olivat tutut neidit Piski ja Pinko sekä uusiolauman pojat, labbikset Elmeri ja Hynynen. Zen ei tienny miten päin se ois pyöriny niiden kahden neitosen kanssa... Piski taisi kuitenkin viedä voiton Pinkosta ja Piskin kanssa nuorella herralla riittikin kirmailtavaa pitkin metsiä. Mukavaa oli pitkästä aikaa nähdä Lauraa ja muuttunutta laumaansa, kiitos siis lenkkiseurasta! =)

Viime viikolla en onnistunut saamaan 8kk kuvatuksia Nanne-naperoisesta, mutta asia korjaantui tällä viikolla Ässien kanssa tehdyn lenkin myötä. Sadun kanssa kuvailtiin naperoisia ja vähän muutakin poppoota. Tässä Nannen kuvatuksia, yhteispotretteja luvassa, kunhan kuvat saadaan internetin ihmeelliseen maailmaan.

Nanne-nappisilmä 8kk


Seisotuskuvan yritelmää


Naperoinen tarkkana


Hymypoika <3


Niin se sitten vierailu Chez Elvarilassa vierähti Lenni-lokinpoikasellakin loppuunsa, kun alkuviikosta omistajansa palasivat auringon alta ja noutivat pojan kotiin. Vaikka rotuisensa koira ei mun ykkösvalinta olis, niin täytyy sanoa, että vähän ikävä jäi sitä pientä, kuorsaavaa tappijalkaa. =) Lennille luvattiin petipaikka koska vaan meiltä, joten saattaa vaan olla, että herraa vielä täällä kyläilemässä nähdään! Tässä Lenni ilakoimassa omalla "lomallaan".

Lenni joraa...


Sitten meidän prinsessaan. Ruokapäiväkirjaa osaa-mitä-lie ja vähän muuta. Neena-neidin ruokailut on taas olleet vähän sitä sun tätä. Syö kyllä kun on nälkä, useimmiten kuitenkin on syömättä. Syömättömyydestä huolimatta virtaa riittää silti tehdä pitkät lenkit ja vielä riekkua kotona tuntitolkulla kaupan päälle. Toki käytössä on Nutri-Plus-geeli, josta pitäisi saada energiaa. Sitä olen näinä syömättöminä päivinä neidille suupielestä sisään pruutannut, ettei ihan onnettomaksi tämä elo käy. Lisäksi neiti tiputtaa turkkinsa!!! Taas! Eihän se edes ehtinyt uutta kasvattaa... Huomasin toissa päivänä, neidin loikoillessa mun sylissä, että lonkista irtoaa jälleen ihan kunnon tuppoja... What?! Eikun soittoa Sadulle, että mitä ihmettä?! Siinä sitten puitiin narttujen sielunmaailmaa ja edesottamuksia... Kun ymmärtäisi. No, lähtihän Dealta viimeksi turkki kesäkuun alussa, se vaan kasvatti uutta takaisin niiiin hitaasti.. Toivottavasti tämä karvanlähtö ei ole yhtä totaalinen ja toivottavasti tää ois nopeempi! Näin talvea vasten ois varmaan aika inhaa olla ihan nakkepelle. =D

Tarkoitus oli Elvarin kanssa mennä ess:n järkäämiin pikkujoulukarkeloihin viikolla, mutta työjuttujen takia se jäi. =( Jospa mä Elmendeirokselle ja mulle keksisin nyt viikonloppuna jotakin mukavaa puuhailtavaa yhdessä. Elvis on kuitenkin ollu aika onnessaan päästessään kyläilemään paikasta toiseen; se kun tittelöidään lähes poikkeuksetta paikassa kun paikassa "kilteimmäksi pikku mieheksi". Minun Elmeri <3

Viikonloppuna ois tarkotus myös Messarissa piipahtaa shelttikehän laidalla ja vähän kojujen aarteita tutkimassa. Siinähän se sitten taas menee se viikonloppu. =)
Joulunodotuksia kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti