maanantai 25. helmikuuta 2013

Sieltä se aurinko pilkistelee...

...ja kuinka me nautimmekaan. Tiedän. Joka ikinen vuosi aloitan tämän saman hehkutuksen tässä helmikuun lopun aikaan, mutta... Kevät on pian täällä! Siinä on aihetta hymyyn. =) Hyvin pikaisesti Dean kuulumisia ja muuta lätinää.

*Dea on toipunut valtavan hyvin leikkauksesta ja vihdoin sai viikonloppuna tötterön pois päästään. Remmissä vielä kuitenkin kulki viikonloppuna lenkit, koska en voinut olla varma, etteikö olisi säntäillyt holtittomasti ympäriinsä päästessään "pitkästä aikaa" vapaana juoksemaan. Muutenkin neidin menoa kotosalla olen koittanut hillitä, parempi kai kuitenkin pelata varman päälle. Haava on erittäin siisti ja turvotuskin laskenut.

* Kavereiden kanssa ollaan lenkkeilty ja koplalla on ollut valtavan hauskaa kavereiden kanssa temmeltäessä. Kunhan kohta vielä saadaan kaikki lenkkireitit suliksi, niin kyllä taas kelpaa köpsötellä isommallakin porukalla. Ei tarvitse tarpoa peräkanaa pikkuisilla kinttupoluilla. =)

* Tytöt ovat meillä löytäneet todella toisensa. Ne saattavat pitkiä aikoja maata/istua vierekkäin ja putsailla toistensa korvia, silmiä ja suupieliä. Niin ja astua toisiaan. Juu, sellaisenkin kivan leikin ovat yhdessä keksineet. =)

Mamin muruset <3

Kauluri toimi hienosti myös Majn tyynynä ;)


Pikku-neidin ilme käy joskus niin syvälle sydämeen... <3

Syy siihen löytyy tästä... Elvari-rakas <3