tiistai 7. elokuuta 2012

Matkaan taas kuljen nyt...

Viime viikonlopun aikana auton matkamittariin pärähti 1041km Keski- ja Länsi-Suomen tourneellamme. Reissu sujui kaikinpuolin hyvin ja paljon jäi mukavia muistoja. Ajaminen kyllä hieman pisti väsyttämään ja eilen kotiin päästyämme totesin taas kerran sanalaskun "Borta bra men hemma bäst" pitävän täysin paikkansa. =)

Pääpysäkkimme reissulla oli Ylöjärvellä Saijan ja laumansa (Haru, Ando, Tomu, Koru + kisut) luona. Kaveruksilla oli huisin kivaa keskenään ja taas voi todeta kuinka helppo rotu sheltti on. Niin hienosti tulivat toimeen nämä kaksi laumaa. Kissoihin tottumaton laumamme tosin aluksi sai muutaman kerran muistuttelua siitä, että kissojen pitää antaa olla rauhassa. Dea varsinkin hieman itsepäisenä olisi tahtonut antaa kissoille huutia ja siitäkös riemu repesi, kun Kansas-kissapa pisti leikiksi meidän totisen paimentajan kanssa. =D Kansas vahti Deaa ja sopivan tilaisuuden tullessa se viiiiuhahti sutjakkaasti neidin nokan edestä saaden tämän peräänsä. Onneksi tätä leikkiä ei kauan kestänyt ja kissat eivät ottaneet neidin paimentamista juurikaan tosissaan. =) Viimeisenä päivänä meidän Elvis kiintyi hurjasti pikkuiseen Sylvi-kisuun ja vahti tarkoin tämän liikeittä ja yritti päästä tekemään tuttavuutta. Vinkumalla yritti saada kisun tulemaan alas raapimapuusta luokseen. Niin liikkistä <3 Kapteeni-Elvis ja Perämies-Haru miehistöineen kuvassa alla

Lauantaipäivää vietimme Nokialla näyttelyssä. Elvis pääsi turistiksi mukaan ja Nane ja Dea kehään ketkuilemaan. Saijalta koirista mukana oli Koru. Tuomarina shelteillä oli ruotsalainen kasvattajatuomari Eva Eriksson. Melkoisen tiukkis täti noin tulosten suhteen, muutoin hymyilevä ja ystävällinen. Nanehan on tällä tuomarilla käynytkin muutama vuosi sitten, ollessaan vielä nuorten luokassa, tällöin tuloksena eh2.

Poppoo oli pirtsakkaa ajoittain paahtavasta auringonpaisteesta huolimatta. Kehäketkuilu sujui mielestäni mallikelpoisesti. Molemmat, sekä Nane että Dea, liikkuivat kivasti ja poseerasivat hyvin.

Nanen arvostelu: "Maskulin hane. Välformat huvud. Bra uttryck. Väl placerade öron. Tillräcklig hals. Mycket bra kropp o benstomme. Goda vinklar. Ngt hög svans. Bra päls. Rör sig med tillräcklig steg." AVO ERI 2


Dean arvostelu: "Feminin tik. Utmärkt propotioner. Nospartiet kunde vara bättre utfylld o skallen flatare. Fina öron. Bra hals. Utmärka kroppe, benstomme o vinklar. Vacker päls. Rör sig bra för sidan, litet ostedigt fram." AVO ERI 1 SA


Lisäksi Saijan Koru oli narttujen junnuluokassa ERI3. Siispä iltasella otimme hieman kuohuvaa Erinomaisille hauvoillemme. ;)

Sunnuntaina nousimme kukonlaulun aikaan aloittaaksemme pitkän ajomatkan kohti Vöyriä ja shelttimestaruuskisoja. Mukana kisaajat Haru ja Tomu sekä meidän kolmikkomme. Sää suosi onneksi koko päivän, vain muutama hassu sadekuuro pääsi yllättämään. Päivästä tuli pitkä, sillä aamusta oli karsintaradat ja vasta illalla alkoi shelttimestaruusfinaalit. Päivä kului silti hyvin nopeasti ja välissä kävimme IsoKyrössä syömässä ja otimme torkut autossa. =) Haru ja Tomu liitivät hienosti ja pokkasivat palkintosijoja, vaikka yhdellekin radalle lähtivät sokkona, koska olimme lenkillä rataantutustumisen aikaan. ;) Aika hyvin.

Kotiinlähtiessämme kävimme vielä Kurikassa, tervehtimässä Viljo-kissaa ja isäntäänsä. Kurikasta lähdimme lähes puoleltaöin ja hieman väsymyksen ja puuduttvan suoran tien vuoksi olo oli kuin hutikaisella. Hirviä ei onneksi tiellemme osunut, mutta ketturepolainen juoksi auton eteen tielle ja jäi siihen toljottamaan, onneksi nopeat refleksit ja hyvät jarrut pelastivat ketun. Tämän kohtaamisen jälkeen ei kyllä enää juurikaan väsyttänyt.

Maanantaina touhotimme aamutoimet, kiitimme isäntäväkeä kestityksestä ja lähdimme suuntaamaan kotia kohti. Kotimatkan teimme tosin pienen mutkan kautta, kun kävimme Partalassa tervehtimässä Sirkun laumaa. Sirkun seitsemän koiran laumasta Lempi-tyttö on Elviksen siskopuoli ja näin ollen Elvis on myös Lumo-ja Hellä-tyttösten eno. Seitsikon lisäksi Partalassa tohistivat tällä hetkellä Lempin neljä pentua. Ne oli Suloisia. Ja virrakkaita. Kiitos Sirkku, Pete ja koko koiralauma kestityksestä.

Vauva nuuskuttelee Deaa aitauksen raosta


Virtaa riitti ja leikit maistuivat


Ollaankos me vähän suloisia <3

Hän oli ihan kuin meidän Elkku pienenä <3

Mikä hymy ;)


Nyt siis ollaan kotona jälleen ja viikolle riittää tohinaa, mutta ihan täällä kotikulmilla. Ihanaa viikkoa kaikille!